30-vuotiaille ja sitä vanhemmille harrasteajoneuvoille varattu näyttelyalue sijaitsee katsomon ylimmällä tasolla, harjun laella ja hyppyrimäen luona molempina päivinä klo 9.00–17.30.
Näytteille sopii 110 ajoneuvoa per päivä, joten aluelle tulee ilmoittautua ennakkoon. Lauantain osalta ilmoittautuminen tulee tehdä viimeistään kisaa edeltävänä perjantaina 14.8. ja sunnuntain osalta viimeistään lauantaina 15.8. Mitä aikaisemmin ilmoittaudut sitä todennäköisemmin saat ajoneuvosi alueelle.
Mikäli olet ilmoittautunut etkä pääse jostain pakottavasta syystä paikalle toivomme, että peruutat osallistumisen, jotta voimme antaa paikan toiselle ajoneuvolle. Peruminen tai mahdollinen muutos ilmoittautumistietoihin tehdään sähköpostitse ilmoittautumisen yhteydessä saadun linkin kautta.
Ajo näyttelyalueelle tapahtuu Hiihtomäentietä pitkin (opastus liikenteenohjaajat/kyltit). Pääsylippu tulee ostaa ennakkoon alla olevasta linkistä (Huom. koko autokunnalla tulee olla pääsyliput tapahtumaan saavuttaessa). Kilparadan tapahtumien seuraaminen onnistuu alueelta sillä varikko, lähtö- ja maalisuorat sekä merkittävä osa radasta avautuu katsojille ylätasanteelta. Varikko on tänä vuonna suljettu (COVID-19 varotoimenpide), joten sinne ei pääse vierailemaan entiseen tapaan päivän päätteeksi.
la 30 e, su 30 e, koko viikonloppu 50 e, alle 12 v ilmaiseksi vain huoltajan seurassa.