Jo vuodesta 1990 saakka kilpaa historiallisilla autoilla
Suomalaisen historic racingin kolmekymppiset

Historic Race -ratasarjasta vastaavalla Historic Race Finland ry:llä tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta perustamisesta. Yhdistyksen itäminen tapahtui 80-luvun lopulla Sports Car Club of Helsingin ja mm. Club Alfa-Romeo Finlandin ratapäiviä kolunneiden harrastajien joukoissa. Tuumailujen jälkeen vuonna 1990 loppusyksystä oli itsestäänselvää, että maahamme oli saatava historic racingin edistämiseksi yhdistys. HRF:n ensimmäinen kilpailuluonteinen tapahtuma, Historic Race Meeting järjestettiin Alastaron moottoriradalla vuonna 1991. Tätä seurasi Historic Grand Prix vuonna 1992. Nimestä luovuttiin, koska GP-nimen käytön sanottiin olevan FIA-säännelty. Samaan aikaan vuonna 1996 vaihdettiin Alastarolta Suomen vanhimmalle moottoriradalle, Ahvenistolle.

HRF 30 v.

Vuoden 1991 päätapahtumassa Alastaron viimeisessä mutkassa ennen pääsuoraa kapinoivat Hannu Makkonen Alfa-Romeo GT:llä, Juha Liukkonen Tigerilla ja Kim Tallberg kasikoneisella MGB:llä. Ismo Karmakainen takaa-ajaa kolmikkoa rakennetulla avo-Toyotalla.

Suomessa uusi laji sai heti vankan jalansijan ja se on kasvanut yhdeksi maamme suosituimmaksi nopeuskilpailumuodoksi. Sarjamestaruuksista kilpailtiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1993. Varsinaisten Historic vakio-, GT-, GTS- ja erikoisvakioautojen lisäksi on alusta asti kilpailtu myös HRF:n luomassa harrasteautoluokassa, joka kantaa nykyisin nimeä Roadsport. Vuosien varrella HRF:n sarjan, Gulf Historic Race Cupin luokkamäärä on lisääntynyt. Subaru Sport (aiemmin nimeltään Van Diemen SR Sport) ja Historic Formulat ovat olleet mukana vuodesta 1997. Myöhemmin mukaan ovat tulleet myös SS 1300, Locost, Formula 3:set ja 4:set ja maamme vanhin rataluokka Mini 1000. Vuosittainen ratasarja käynnistyi jo varhain, joten mestaruuksiakin on jo ehditty jakaa jo satoja.
Yhdistyksen alku oli vahvasti autoharrastajavetoinen ja tämä jatkuu sillä laji ei ole pelkkää moottoriurheilemista vaan kilpa-autoilla on muukin kuin pelkkä kilpailuvälineen rooli. Kilpautoilla on historia ja monilla myös kilpahistoria ja näitä kunnioitetaan aktiivisesti kilpailemalla ja harrastamalla. Suurin osa autoista laitetaan pääosin kilpakuntoon kotitallissa tai kavereiden talleissa ja välillä hyödynnetään yritystenkin osaamista. Nämä yritykset ovat usein autoharrastus- ja/tai moottoriurheilupuolen spesialisteja. Osa autoista on jopa rekisteröity liikenteeseen eli niitä voi nähdä joskus myös ajoneuvoharrastetapahtumissa.
Alkuvuosista vauhti on vain kiihtynyt. Kilpailijoiden taidot ovat kehittyneet kansainväliselle tasolle. Mukaan on tullut HRF:n masinoimista kilpaluokista innostuneita kuljettajia myös muista moottoriurheilulajeista. Varikolla voi huomata ikähaarukan olevan laaja. Nuorin osallistuja voi olla 16-vuotias ja vanhimmat pitkälti yli 70-vuotiaita. Kilpailijoiden lisäksi mukana on ollut koko ajan joukko ihmisiä, jotka tukevat ja uskovat lajiin ja, jotkut myös osallistuvat kilpailu- sekä näyttelyjärjestelyihin. Heistä osa on ollut mukana eri rooleissa järjestelypuolella lähes alusta saakka, toiset vuosikymmeniä ja aina uutta vertakin tuntuu löytyvän. Ajanotto on hoitunut alusta saakka pitkälti omavaraisesti ja parikymmentä vuotta yhdistyksellä on ollut omat ajanottolaitteet ja -tiimi, joka on osa HRF Pit Lane Crew’ta. Niin ikään yleisö on ollut varsin uskollista. Joukossa on kymmeniä vuosia lajia seuranneita ihmisiä ja osa itsekin intohimoisia harrasteautoilijoita.

Kiitokset kaikille 30-vuoden aikana historic racing -lajin parissa tavalla tai toisella viihtyneille – jatketaan samoissa merkeissä 2020-luvulla!